KUINKA OSALLISTUN?

- Mainostajana

- Jälleenmyyjänä

- Yksityishenkilönä tai pienyrityksenä


VARUSTETILASTO

OSALLISTUJAT

YHTEYSTIEDOT

ETUSIVULLE

WWF:n infosivut

 

 

 

Öljyntorjujan varusteita:
Saappaat
Suojahaalarit
Puuvillakäsineet
Kumikäsineet
Suojalasit.

Katso suuri kuva

Kuvagalleria
öljyntorjuntaharjoituksista

 

Itämerellä kuljetetaan öljyä jopa 190 miljoonaa tonnia kuluvan vuoden aikana. Määrä on viisinkertaistunut muutamassa vuodessa. VTT:n laskelmien mukaan öljyonnettomuuden riski itämerellä on tuona aikana kaksinkertaistunut. Joka hetki Itämerellä liikennöi noin 2000 alusta. Jopa 150 000 tonnin öljylastissa liikkuvia tankkereita liikennöi lähes 100 kappaletta viikossa...

Vaikka merenkulun turvallisuus kehittyy koko ajan, ei se kokonaan voi poistaa öljyonnettomuuden mahdollisuutta. Siksi siihen on myös varauduttava.

Operaatio Merenneito on WWF:n suurkampanja Itämeren suojelemiseksi. Sen alaisuuteen on perustettu Vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot, jonka tehtävänä on toimia viranomaisten apuna mahdollisen öljyonnettomuuden tapahtuessa. He käyvät rantojen puolustukseen lapioin, ämpärein, harjoin... ja heitä on nyt yli 5400...

Suuri määrä lohduttaa, mutta heille kaikille ei riitä varusteita. Meriseikkailu on yksityinen, kaupallinen kampanja näiden joukkojen varustamiseksi.

Kampanjan nimeä kantava DVD sisältää paljon tietoa Itämerestä, öljyntorjunnasta ja merten suojelun tärkeydestä. Informaatio on puettu dokumenttiohjelman lisäksi lastenseikkailuun, jossa fantasian keinoin käydään taisteluun öljyonnettomuuden aiheuttajaa vastaan. Tietopaketin lisäksi tarjolla on siis viihdettä koko perheelle. Seikkailun pääosassa nähdään tunnettu suosikkilaulajatar Anne Mattila. Lue lisää Meriseikkailusta tästä linkistä.

Meriseikkailu-DVD:n myynti kuluttajille tapahtuu mm. urheiluseurojen, nuoriso- ja muiden yleishyödyllisten järjestöjen, sekä oppilaitosten luokkien kautta. Nämä järjestöt ja tahot saavat osuutensa myyntituloista oman toimintansa tukemiseksi. Esim. koulujen luokat voivat näin kerätä varoja vaikkapa luokkaretkiensä rahoittamiseksi.

DVD:n myyntitavoite on 200 000 kappaletta, ja siitä saatavilla tuloilla varustetaan jokainen vapaaehtoinen öljyntorjuja nykyaikaisilla henkilökohtaisilla suojavarusteilla ja puhdistusvälineillä. Kampanja hankkii siis varat yksinomaan tekniseen välineistöön, joka luovutetaan käyttäjien reserviin, ollen näin saatavilla tarpeen vaatiessa. Me kaikki toivomme, ettei niitä koskaan tarvittaisi, mutta emme myöskään tahdo tilannetta, jossa toivoisimme että niitä olisi...

Ensimmäinen painoserä Meriseikkailu-DVD:tä jaetaan jälleenmyyjille koulujen lukukauden alettua syksyllä 2010. Kampanjaa käydään niin kauan kunnes myyntitavoite täyttyy. Varusteita öljyntorjujille hankitaan kuitenkin välittömästi kampanjasta kertyvillä tuloilla. Hankittujen varusteiden tilastointi on julkisesti nähtävissä "varustetilasto" sivulla. Kampanja ei siis jää odottamaan öljykatastrofia, vaan toimii heti.

DVD:n tuotantokulut katetaan kotelon sisään sijoitettavaan painotuotteeseen myytävillä mainospaikoilla. Mainospaikkojen hinnat, toimintaohjeet  ja maksulomakkeet löydät tästä linkistä.

Olemme kiitollisia osallistumisestanne, mutta sille saatte myös vastinetta valtakunnallisessa kampanjassa.

 

 

 

 



- Oy Popmotion Ab / Koppnäsinkatu 3 10900 Hanko -